Kempeleen Maratonklubi
Kempeleen Maratonklubi ry:n logo

Veikko Isokangas

Veikko Isokangas

Olen syntynyt Ylikiimingissä yli 50v sitten. Lapsuuteni vietin Muhoksella tehden maatilantöitä ja urheillen. Maatilan raskaista töistä sain paljon voimaa ja kestävyyttä, joka oli myöhemmin juoksua ja hiihtoa ajatellen todella suuri etu.

Nuoruudessa harrastin kaikkia urheilulajeja, mitä mieleen juolahti. Ennen armeijaa, parhaana saavutuksena pidän "Oulunjuoksun" 14 km pronssitilaa. Kisan voitti Moskovan olympialaisten hopeamitalisti Kaarlo Maaninka, Taisto Tiri oli toinen. Minä hävisin Maaningalle 5 sekuntia.

Hiihto kiinnosti kovasti, mutta nuorempana suksi ei kulkenut toivotulla tavalla. Hiihtoidolini silloin oli Ylikiimingissä asuva Vilho Hiltunen, joka oli Suomen kärkihiihtäjiä monen vuoden ajan. Vilho voitti mm. "Oulun Tervahiihdon" useampaan kertaan. Minäkin haaveilin "Tervahiihdon" voitosta, mutta silloin se tuntui toivottomalta saavutukselta.

Vuonna 1985 muutin Kempeleeseen, jossa aloin pikkuhiljaa lenkkeillä 15 vuoden tauon jälkeen. Vauhtia alkoi tulla pikkuhiljaa, sillä siitä piti huolen naapurini Kuivalan Pentti, jonka kanssa lenkkeilimme usein.

Minut kutsuttiin Kempeleen Maratonklubi ry:n jäseneksi vuonna 1986. Poikien kanssa kilpailimme pikamatkoista aina maratoniin saakka. Maratonklubissa olen toiminut palkintovastaavana lähes sen koko olemassaolon ajan. Myöhemmin aloitin "Pertinhiihdon" kilpailujohtajana.

Maratonjuoksussa pidän parhaana saavutuksena "Kempelemaratonin" voittoa ennätykselläni 2.49.02.

Kiinnostuin hiihdosta 1990-luvulla todella paljon. Opettelun jälkeen hiihto alkoi kulkea todella mukavasti, josta osoituksena mm. kolme "Tervahiihdon" ykköstilaa eri matkoilla, sekä kansallisten ja piirikunnallisten kisojen voittoja ja kärkisijoja. Ettei totuus unohtuisi, todella surkeitakin hiihtoja mahtui joukkoon.

Kilpaurheilun jouduin jättämään 1990-luvun loppupuolella lukuisista vaivoista johtuen. Syntyneen aukon paikkasin opiskelemalla hierojaksi ja jäsenkorjaajaksi, jota teen sivutoimisena. Näin saan olla osaltani vaikuttamassa urheilijoiden suorituskykyyn. Urheilu kokonaisuudessaan on antanut minulle todella paljon. Sen arvo on kaikilla mittareilla mitattuna korvaamaton.

Tässäpä luettelonomaisena ennätyksiäni, onnistumisia, sekä epäonnistumisia: Veikko Isokangas

- 60m  8,2     14v -korkeus  162
-100m  13.0  35v -pituus  5,45
-200m  27.5    35v -kolmiloikka  12.02
-400m  58,5    35v -seiväs 300
-800m väliaika  2.10   35v -kuula 10,75
-1000m   2,47.2   35v -kiekko 30,50
-3000m    9,41    35v -keihäs  49,50
-5000m    16.48   35v -1500m esteet  5,07
-10000m   34,23     35v -etunojapunnerrus 175kpl
-puolimaraton  1.16.09    35v -leuanveto 38 kpl
-maraton  2.49.02    35v -Uinti "ui kesäksi kuntoon"- kampanja 1.5 kk 225km
-10  mailia  54 min   35v
-Maantiekymppi 31,45

Tappio, josta näen vieläkin painajaista: Johdin "Tervahiihdon" kilpasarjaa maalisuoralla noin 20 metrillä. Pyllähdin ja jäin kolmanneksi.

Tälläisia arvokkaita päänahkoja sain urani aikana:
Jouko Liljeruus , Risto Dianoff, Pentti Torni, Vilho Hiltunen, Tauno Puoskari, Keijo Salonen, Jorma Kinnunen, Jari Nieminen ja Jukka Ylipulli. Näistä moni oli aikanaan arvokisaedustaja ja maajoukkueen vakiokalustoa.

Mielestäni Kempeleen Maratonklubi on maailman paras urheiluseura!

Veikko Isokangas