Playa del Ingles 14. - 21.11.2011
Kirjoittaja: Matti Teirikko
Olin lähtemässä korkean paikan leirilleni maanantaina iltapäivällä kello 17.40. Sehän merkitsee sitä, että perillä Las Palmasin lentokentällä tasan 5000 kilometrin päässä olemme kuuden ja puolen tunnin lennon jälkeen. Kun vielä aika Kanarian saarilla on miinus kaksi tuntia Suomen aikaan, niin perillä olimme Las Palmasissa kello 22.30 paikallista aikaa.
Las Palmasin lentokenttä on suuri ja lähtöportteja siellä on 38. Oikean hihnan löytäminen lentoterminaalista on ensimmäinen haettava asia. Monitorista pitää katsoa lennon numero ja lentoyhtiö. Lentoyhtiö on Thomas Cook Airlines. Se on suuri lentoyhtiö ja Tjäreborg ja Finnmatkat lentää muun muassa sen yhtiön koneilla. Koneet ovat uusia ja vähäpäästöisiä. Yhteen koneeseen mahtuu 240 matkustajaa ja kymmenhenkinen miehistö. Miehistö ei ole suomalainen, joten käyttökielenä on englanti. No sitähän kieltä osaavat esimerkiksi Martinniemen ala-asteen viidesluokkalaiset. Lentäjän murre ja artikulaatio on usein ongelmana ymmärtämisessä. Koneen kapteeni tai perämies kuuluttaa kuitenkin tärkeät tiedot, joista olen kiinnostunut.
Koneen lentoreitti Kanarialle oli mennessä ja palatessa sama. Reitti lähti Oulusta ja suuntautui lähes suoraan etelään, jossa Las Palmas on. Kone lentää Pohjanlahden yli Ruotsin puolelle. Sieltä Puolaan ja Amsterdamin ja Pariisin yli Espanjaan ja Portugaliin. Amsterdamin ja Pariisin valot näkyivät komeina, vaikka lentokorkeus on 36000 jalkaa ja nopeus 800 km/t. Jos hyvin sattuu, voi koneesta nähdä myös Pariisin riemukaaren.
Neljän tunnin lennon jälkeen kone jättää Euroopan mantereen Portugalista ja suuntaa Atlantin valtameren ylle. Kuuden ja puolen tunnin jälkeen kone laskeutuu vihdoin Las Palmasiin. Olen laittanut laukkuuni kaksi vaaleansinistä hihnaa tunnistamista varten. Hihnalta voi siten helposti tunnistaa laukkunsa satojen laukkujen joukosta. Käsimatkatavaralaukkuna minulla on nykyään "koululaisreppu", jota on mukava kantaa selässään. Repussa ei ole kuin juoksukamppeet jotka ovat välttämättömät ensimmäisestä päivästä lähtien. Kesällä Rodoksen reissulla kävi nimittäin niin ikävästi, että matkalaukkumme tulivat vasta vuorokauden kuluttua ja juoksukamppeeni olivat siinä. Näin niitä asioita oppii vähitellen ainakin kantapään kautta. Niinhän ne koululaisetkin oppivat asioita "kantapään kautta". Opettaja laittaa oppilaan vaikka laiskanläksylle koulun jälkeen, jos ei muuten läksyjä tule tehtyä.
Tjäreborgin oppaat odottivat sitten ulko-ovella ja opastivat oikeaan linja-autoon. Linja-autoja on paljon kentällä ja oikea auto pitää löytää, jotta löytää omaan hotelliin. Las Palmasista Playa del Inglesiin on puolen tunnin matka eli reilut 30 kilometriä. Linja-auto vei meidät vasta viimeiseksi hotelliin, jonka nimi on Tagoror. Se on tavallinen hotelli ihan rannan vieressä Inglesin keskustassa. Huoneen numero oli guatro zero cinco eli 405. Se huone on neljännessä kerroksessa. Huoneessa on makuuhuone, olohuone ja keittokomero. Erikseen on vielä tietenkin wc (servicio, toilet) ja kylpyhuone (el banyo). Parveke on siinä hotellissa koko huoneiston mittainen. Parvekkeella on myös pöytä ja tuolit.
Tiistai 15.11.
Juoksureitit tällä Gran Kanarian alueella ovat minulle todella tutut. Olen ollut täällä jo yli kymmenen kertaa. Gran Kanarialla olen ollut Inglesissä, Maspalomasissa ja Puerto Ricossa. Rantaan hotellista on noin 500 metriä. Edellisistä kerroista poikkeavasti olin valmistautunut avojalkajuoksuun kuuden kilometrin pituisella Beachilla. Olen juossut ohutpohjakengillä, jossa ei ole iskunvaimennusta Kempeleessä. Nyt juoksualustana on hiekka. Vuoroveden vuoksi vesi nousee illalla kuun vetovoiman vuoksi ja laskeutuu sitten aamuksi. Hiekka on tasaista ja suhteellisen kovaa, mutta ei aina. Kahtena viimeisenä päivänä hiekka oli pehmeää ja juokseminen rasittavampaa kuin ensimmäisinä päivinä.
Hiekkaranta on upea ja aamulla auringon noustessa siinä puoli yhdeksän maissa siellä on vielä vähän ihmisiä. Keskipäivällä rannalla on tuhansia ihmisiä ja juokseminen on silloin vaikeaa. Aallot ryskivät rantaan ja aurinko paistaa mukavasti lämmittäen. Hiekka on miellyttävää paljasjaloille. Se ikään kuin hieroo jalkoja juostessa. Jalkapöydän monet lihakset ja nivelet saavat liikkua vapaasti ilman kenkiä ja iskunvaimennus on täysin luonnollinen. Jos jatkuvasti käyttää tuettuja ja iskunvaimennettuja kenkiä, jalan kaikki lihakset eivät saa työtä ja ne heikkenevät. Yleensä "barfotajuoksijat" eivät kärsi selkävaivoja eivätkä nivelvaivoja. Juoksuasento on oikea ja askel tulee maahan hieman päkiä edellä.
Hiekka rannassa oli kovaa noin kymmenen metrin leveydeltä. Hieman ylempänä hiekka pehmenee ja antaa periksi. Inglesin hiekka on kivetöntä ja niin hienoa, että tuulella kuivana se pöllyää ja menee joka paikkaan. Pahimmalla tuulella hiekka lentää Saharasta asti. Se on yli 100 kilometrin päässä saaresta. Uimarannalle on auringonottopaikkojen ympärille laitettu kangasaitaus hiekalta suojaamiseksi. Aluksi rantaa on noin kaksi ja puoli kilometriä ja sitten se lähtee kaartamaan Maspalomasiin päin. Maspalomasista näkyy korkea torni jo kaukaa. Torni on ollut alun perin vartiopaikkana vihollisilta. Luultavasti se on ollut joskus myös majakka. Suuria laivoja näkyy menevän merellä aika usein. Kerran olin hotelli Terorissa Inglesissä. Tulin keskellä yötä hotelliin ja istuin parvekkeella ja katsoin kauas. Siellä kaukana näkyi erittäin kirkas valo, joka ei oikeastaan liikkunut. Ihmettelin sitä, mutta aamulla valoisassa katsoin parvekkeelta ja huomasin edessä olevan Atlantin valtameren. Valo oli ollut laivan valo. Valo ei oikein liikkunut, koska laiva oli ollut niin kaukana.
Inglesin pitkä hiekkaranta jatkuu kohti Maspalomasia. Rannan auringonpalvojat herättävät minussa mietteitä. Miten he ovat noin pukeutuneita. Se ei ole silmän iloa. Vanhahkot ruskettuneet ukot ja akat makailevat alasti rannassa. He käyvät myös uimassa. He eivät ole silmälle iloksi suoraan sanottuna. Nudistiranta on suuri eikä mielestäni mitenkään viehättävä paikka. Maspalomasin päässä hiekasta alkaa tulla kiviä esiin ja on juostava varovaisesti. Mitään lasinpalasia tai vaarallisia esineitä ei hiekassa ole, koska rannan puhtaudesta pidetään hyvää huolta. Ranta kuuluu maailman perintökohteisiin ja sitä suojellaan tarkasti. /Naturaliza kontrollada)
Maspalomasin päässä kuuden kilometrin kohdalla on jalkojenpesupaikka. On kenkien jalkaan panemisen vuoro. On taitolaji saada sukat ja kengät jalkaan ilman hiekkaa. Hieno pölyhiekka peittää jalat ja ne kannattaa pestä puhtaaksi. Mutta miten panet sukat ja kengät jalkaan keskellä hiekkaa ilman hiekkaa? Se on taitolaji ja sen oppii kyllä.
Seuraava etappi tällä juoksumatkalla on Meloneras. Sinne pitää juosta klinkkerikatua pitkin. Sen vieressä on asfalttinen pyörätie, jossa ei ole jalankulkijoita haittana. Ensiksi pitää hölkkäillä ostoskadun läpi. Näin aamulla sinne sekaan vielä mahtuu. Kadulla on ravintola ravintolan vieressä. Näin aamulla tarjoillaan yleensä "desaiunoa, breakfastia tai frystyckiä. Hinta on neljästä kuuteen euroon. Ostoskadun jälkeen alkaa varsinainen kävelykatu heti tornin jälkeen. Kadun alkupuolella on runsaasti kävelijöitä ja myös katutaiteilijoita. Yleisin "taiteilija" on patsaaksi itsensä naulitseva täysin maalattu ihminen. Hänen edessään on aski, johon kolikon vai pudottaa. Useimmat ihmiset kulkevat vain ohi, mutta varmaan monet laittavat kolikon rasiaan. Yhdellä patsasmiehellä on täysin hopeanväriset kasvot ja kaikki. Toisessa kädessään hän pitää papukaijaa, joka ääntelee mukavasti.
Pidemmälle juostessani väki vähenee ja on aina parempi juosta. Tässä kadulla on kaksi lämpömittaria noin kilometrin välein. Tiistain lämpötilat mittareissa oli 31 ja 33 astetta. Meloneras onkin erittäin kuuma paikka. Uimarantaa sen sijaan ei ole kuin tien päässä. Rannan nimi on Playa del Meloneras. Tänne juosten aikaa on kulunut noin reilu tunti. Meloneras on ensimmäinen "tankkauspaikkani". Ostan ennen sisämaahan siirtymistäni juomista supermercadosta. Hotellilta lähtiessäni minulla on puolen litran juomapullo täynnä vettä. Tähän mennessä pullo on tyhjä ja se tarvitsee täydennystä. Ostin tällä reissulla urheilujuomaksi Don Pedron. Se on sataprosenttista appelsiinimehua. Yleensä sekoitan siihen vielä vettä, jotta mehu laimenisi hieman. Playa del Meloneras on kivinen uimaranta ja siellä on yleensä vanhempaa väkeä. Yhtenä yönä tuuli oli kerännyt kiviä ihan rantaan meren pohjasta sellaiseksi metriseksi aidaksi. Katerpillari puski sitten kivet takaisin mereen. Ensimmäinen tunti oli alkuverryttelyä lenkilleni.
Toinen tunti kuluisi sitten ylämäkijuoksun merkeissä. Meren rannasta maa alkaa nousta aika jyrkästi. Melonerasista alkaa noin kilometrin pituinen ylämäki. Tien oikealla puolella on suuri golfkenttä. Golfaajat ovat mielestäni laiskaa porukkaa. Lyönnin jälkeen he ajavat sähköautolla seuraavalle reiälle. Kävelisivät, että saisivat liikuntaa! Ylämäen jälkeen tulee sairaala näkyviin. Se on suuri sairaala ja potilaita riittänee? Sairaalan edessä on suuri peltoalue, jossa ei kasva mitään. Se on minun mielipaikkani juoksemiselle. Keskellä "ei mitään" löytyy asfalttiteitä, jonne autolla ei saa ajaa. Miksi sinne on rakennettu ainakin kaksi kilometriä ajotietä ja sen lisäksi vielä parkkipaikkoja autoille? Olisiko syynä toisella puolella peltoa oleva kongressihalli? Niillä teillä otan usein vetoharjoituksia. Siellä saa rauhassa juosta ihmisten katseilta.
Niityltä juoksen sitten kohti "vapaudenpatsasta". Se näkyy kauas ja on minulle hyvä maamerkki jatkomatkaa ajatellen. Alkaa tie kohti San Fernandoa. Paikalliset asukkaat asuvat siellä. Sinne on kuitenkin pitkä matka. Aluksi tien ylityksen jälkeen alkaa alamäki ja sen jälkeen parin kilometrin juoksu Rotarypatsaalle. Se on hyvä maamerkki juoksijalle. Patsas on eräänlainen rautaläjä ja ruma kuin mikä. Sen jälkeen pääsee puistoon ja kohti Maspalomasin tivolia. Tivoli on suuri ja kaikkein erottuvin paikka tivolissa on maailmanpyörä. Olemme käyneet siellä jonkun kerran ja lapsilla siellä ainakin näyttää olevan mukavaa. Siellä on myös keilahalli. On mukava katsella amatöörikeilaajia, joiden heitto usein epäonnistuu. Epäonnistumisessa yhtään keilaa ei kaadu. Tivolin jälkeen pitää juosta maantien ali edelleen kohti San Fernandon markkinapaikkaa. Ilma on jo aika kuumaa täällä ylempänä. Markkinat ovat täällä keskiviikkona ja lauantaina. Liikenne ruuhkautuu markkinapäivinä väkimäärän vuoksi. Markkinoilla on ihan kiva käydä vaikka katselemassa. Tavaraa löytää kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kerran ostin eteläamerikkalaiselta (Peru) intiaanilta karvaisen puseron. Olikohan se laamaeläimen karvaa. Kotona en pitänyt sitä kertaakaan, mutta onneksi naapurin rouvalle se kelpasi.
Markkinapaikan jälkeen alkaa reitin kuumin katu. Se on paikallisten katu. Aurinko porottaa suoraan ja tuulta ei ole ollenkaan. Ylämäen pituus on markkinapaikan jälkeen kilometrin verran. On kuitenkin ihan mukavaa katsella paikallisen väen touhuiluja juoksemisen lomassa. Yleensä talon edessä on korkea aita, joten pihalle ei näe.
Fatagan vuoristokylän viitan kohdalta käännyin sitten kohti vuoristo-osuutta. Tienhaaran jälkeen alkaa jyrkkä ylämäki, jota on mukava juosta. Tie menee moottoritien yli. Moottoritie on nelikaistainen. Olen joskus katsellut liikennettä vähän tarkemmin. Autoilijat ajavat täällä Espanjassa siististi ja hyvin. Kanarian saaret kuuluvat Espanjalle ja puhuttu kieli on espanja. Moottoritien ylityksen jälkeen tie kapenee ja mäki jyrkkenee. Ylämäkeä riittää seitsemän kilometriä ja osa tiestä on serpentiinitietä. Tästä minä tykkään. Olen juossut jopa pyöräilijöiden ohi jossain jyrkässä paikassa.
Aluksi oikealla "El pueblo los perros". Se on koirien kylä. Vahtikoiria on paljon ja ne haukkuvat koko ajan. Joka kerta, kun olen juossut täällä, koirat ovat haukkuneet jatkuvasti. Koirien kylän jälkeen oikealla vuorelle on "el sementario". Sitä ympäröi korkea aita ja portti on aina suljettu. Se on hautausmaa eikä mikään sementtivalimo, johon sana viittaa. Oikea sementtitehdas näkyy vasemmalla puolella rotkossa. Kaikki rakennukset tehdään betonista ja sitä täällä tarvitaan. Jatkuva pöly näyttää olevan alhaalla rotkossa. Pöly ei tule tänne ylös.
Ensimmäiset serpentiinit alkavat betonitehtaan jälkeen. Näkyvyys ylös vuorelle on kuitenkin hyvä ja juoksija osaa varoa sellaista tilannetta, että molemmilta suunnilta tulee yhtä aikaa moottoriajoneuvo. On hypättävä tieltä sivuun, jos se vain on mahdollista. Tällä reissulla moottoripyöräilijät ovat kaikkein vaarallisinta porukkaa. He ajavat letkassa ja ohittavat autoja letkassa ja liian suurella nopeudella.
Olen valinnut ulkokurvin tiellä. Vastaan tuleva autoilija ei näe sisäkurvin juoksijaa, mutta selän takaa tuleva autoilija näkee ulkokurvissa juoksevan ihmisen paljon kauempaa. Serpentiinitiellä juokseminen on eräänlainen taitolaji. Jyrkässä ylämäessä et voi katsoa eteesi viiden metrin päähän, vaikka pää on silloin luonnollisessa asennossa. On katsottava kauas etäisyyteen. Jyrkässä alamäessä kuulo on tärkeää. Kaikkein vaarallisimpia ovat mielestäni pyöräilijät. Pyörän ääni ei kuulu ja jyrkkään alamäkeen menevä pyöräilijä kulkee auton nopeudella. Täysin uupuneita pyöräilijöitä oli myös. He lienevät kaikkein vaarallisimpia jyrkissä alamäissä. Kaikki vuoret Fatagan tien ympärillä ovat "Gaza prohibida" eli luonnonsuojelualuetta. Vuoret ovat tähän aikaan täynnä kukkivia kaktuksia. Joitakin haukkoja myös näkee, mutta ei muuta. Vuoret ovat tulivuoriperäisiä, koska laava peittää niitä.
Noin puolimatkassa vuoristotietä on el bueblo de los aboriginales. Alkuasukaskylä, jossa ihmisiä on asunut noin tuhat vuotta sitten. He asuivat luolissa. Miten he olivat ravintonsa saaneet? Kolumbus poikkesi kuukaudeksi Kanarian saarelle matkallaan Amerikkaan. Siihen aikaan 1500 luvulla aboriginaalit asuivat vielä siellä.
Fatagan näköalapaikka on 480 metriä merenpinnan yläpuolella. Sieltä ovat huikeat näkymät alas merelle, alas vuorenrotkoon ja toiselle puolelle, jossa on kylä näkyvissä. Tie on niin jyrkkä alaspäin kylälle, että en uskalla juosta sinne. Kerran juoksin noin kilometrin verran alaspäin, mutta sitten tuli pupu pöksyyn ja palasin takaisin näköalapaikalle. Tällaiset kohteet ovat tämän miehen seikkailua parhaimmillaan. Kerran kiipesin vuoren toiselle puolelle ja katsoin alas rotkoon, jossa autotie meni alhaalla. Sieltä, kun olisi pudottanut kivenlohkareita tielle, niin kauheita olisi tapahtunut.
Tässä paikassa juoksua on jo kertynyt yli 30 kilometriä. Yleensä Fatagan noin 14 kilometrin osuudella vesi loppuu ja se voi kostautua loppumatkasta. Fatagan tien alussa ennen koirien kylää on supermercado, josta ostan juomat ylös vuorelle mennessä.
Alaspäin juokseminen on huomattavan vaikeaa. Varpaat saattavat kipeytyä tai sitten jalan etupään lihakset. Varsinkin jyrkkien kohtien juokseminen vaatii juoksijalta paljon. Ei voi keskittyä pelkästään juoksemiseen, vaan on vielä varottava muuta liikennettä. Paikalliset asukkaat ajavat tiellä yleensä lujempaa kuin turistit. Linja-autoilla on vaikeuksia mahtua tielle ja moottoripyöräilijät nauttivat vuoristoajosta selvästi liikaa. Siellä ajaminen on vaarallista ja tieltä suistuminen merkitsee kuolemaa. Eräs entinen oppilaani kuoli tällaisessa paikassa. Kuvittelin moottoripyöräilijää, joka ajaa tien teräskaiteeseen. Pyörä pysähtyy siihen, mutta pyöräilijä jatkaa matkaansa rotkon pohjalle. Nuorten ihmisten pitäisi ajatella kuinka monta surijaa jää häntä kaipaamaan.
Koirien kylän jälkeen olen jälleen alhaalla. Käyn täydentämässä juomavarastoani ja ostan yleensä suklaapötkyn energiavaraston täydentämiseksi. Fatagan lenkin jälkeen olin ajatellut juosta myös San Agustiniin, mutta lähdin juoksemaankin suoraan avenida de Tirajanaa rantaan päin. Juoksuun oli kulunut aikaa jo yli kolme tuntia ja tarkoitukseni oli juosta jokaisena päivänä. Muutaman kilometrin jälkeen tulin tutulle avenida de Professionalesille. Se tie vei minut sitten alas Tagororiin hotelliin.
Aikaa kului juoksemiseen 3 tuntia 54 minuuttia, nestettä join yli neljä litraa ja kilometrejä kertyi 39.
Keskiviikko 16.11.
Toisen päivän lenkin aloitin samaan suuntaan kuin eilen. Avojaloin juokseminen sujui tänään ihan hyvin. Melonerasin jälkeen huomasin juoksupaitani pudonneen. Minulla on vyölaukku edessä. Kuuntelen juostessani saksankielistä tai espanjankielistä radio-ohjelmaa. Radio-ohjelmia on laidasta laitaan. Useimmat ovat raivostuttavan kaupallisia, jotkut ovat erittäin uskonnollisia. Yksi kanava (radio Vaticana) suoltaa vain paavin puheita, joita luetaan sitten vielä latinaksi ja saksaksi. Tavallisia uutiskanavia ei juuri ole. Selässäni keikkuu juomapullovyö ja lisäksi olin ripustanut paitani vyötärölle ilman kuumuuden vuoksi. Myötätuuleen juostessa ilma oli erityisen kuuma. En yleensä juokse paidatta, koska paikalliset asukkaat eivät pidä siitä. Kahtena päivänä kuuntelin MP 3 soitinta. Olin ladannut siihen spanish in thirty days levyn. Oppitunnit loppuivat jo parin tunnin juoksemisen jälkeen, joten olisi pitänyt ladata joku pitempi oppikurssi.
Vapaudenpatsaalta käännyin takaisin hakemaan paitaani. Sieltä se löytyi kilometrin päästä minun "vetoradaltani". San Fernandossa oli markkinat, mutta sen paikan ohitin sujuvasti. San Fernandosta lähdin Green Fieldin kautta rantaan. Green Field on tuttu hotelli. Olen asunut myös sen viereisissä hotelleissa Green Parkissa ja Acaete Parkissa. Rantaan matkaa siitä on kilometrin verran. Rannan suunnassa lähdin sitten uuteen suuntaan eli San Agustiniin. Tie päättyy jyrkänteen reunaan. Jyrkänne on prohibido naturalize ja siinä kyltissä varoitetaan myös tippuvista lohkareista. Jo ihan väsyneenä jatkoin rantaa pitkin Inglesiin ja pääsin hotelliin 3 tuntia 50 minuuttia lähdöstä. Matkaa taittui 38 kilometriä ja yhteissaldo kahdesta päivästä oli 77 kilometriä.
Torstai 17.11.
Kolmannesta päivästä tuli juoksemisesta palautuspäivä. Paljasjalkajuoksu sujui hyvin. Keskellä 6 km pitkää uimarantaa näkyi yllättävä esine. Se oli kuin suuri vene, joka kellui rantaa kohti. Tuijotimme sitä ja sitten siinä näkyi korkea evä. Se oli suuri kuollut valas. Pituus oli jotain vähintään kuusi metriä ja siinä näkyi reikiä. Varmaan hait olivat syöneet sitä. Toinen "uutuus rannalla olivat meduusat. Saksalaisista uutisista kuulin, että kuusi ihmistä oli viety sairaalaan Meduusojen vuoksi. Meduusoja pitää varoa allergisten reaktioiden vuoksi. Ne ovat "polttavia"! Melenerasissa olin jo ihan väsynyt. Edelliset juoksupäivät vaativat palautuspäivän.
Vapaudenpatsaalta juoksin sitten alas luonnonpuistoon, joka näkyi sillalta. Erilaisia palmeraseja = palmuja, erilaisia kaktuksia ja kukkia oli siellä. Lintulajeja siellä selitettiin myös tauluissa. Linnut olivat kuitenkin vähissä. Joitain rastaita, kyyhkysiä ja sorsia siellä oli. Suuria perhosia näin kaksi. Ne olivat lapsen kämmenen kokoisia ja uljaita otuksia.
Juoksin pungalow alueen kautta sillalle, joka vie Maspalomasista Inglesin puolelle. Pääsin sitten Avenida de Professionalesille. Sitä tietä juoksin sitten alusta loppuun Tagororiin asti. Reilu kahden tunnin palauttava lenkki tuli tehdyksi. Lenkin pituus oli noin 20 kilometriä. Saldo on siten kolmesta päivästä 97 kilometriä.
Perjantai 18.11.
Perjantaina olin hyvin palautunut edellisen päivän lenkin jälkeen. Jonkin pituinen palautuslenkki on paikallaan silloin tällöin. Ylipitkien lenkkien jälkeen elimistö sanoo sanansa ja omaa elimistöään on kuunneltava. Ylikuntoon joutuminen ei ole mukavaa. Siinä saattaa mennä koko kausi pilalle.
Aloitin lenkin samaa reittiä paljasjalkajuoksuna. Hiekkarannalla juokseminen avojaloin tekee elimistölle hyvää. Hiekka antaa iskunvaimennuksen jaloille ja muutenkin ilman kenkiä juokseminen on miellyttävän tuntuista.
Melonerasista ostin juomaksi tuoremehua. Se on täyteliäänpää kuin vesi. San Fernandossa oli huomattavan kuumaa. Tuulettomassa aurinkosäässä tahtoo hiki tulla pintaan. Tavallisesti en hikoile, mutta tässä kohdassa reittiä hiki tahtoo tulla. Samoin valtameren rannalla myötätuulessa hiki kirveltää silmiä ja niitä on pyyhittävä usein. Aurinkolasit ovat ihan välttämättömät noilla seuduilla. Aurinko on älyttömän kirkas ja häikäisee.
Sen jälkeen juoksin Green Fieldin kautta rantaan. Rantaan pääsee monesta paikasta. Tällä kertaa menin linja-autoaseman kautta. Sieltä autoja lähtee muun muassa Puerto Ricoon, Las Palmasiin, Puerto de Moganiin, Maspalomasiin ja Faro II:een. Kannattaa ottaa linja "directo", jotta ei joudu kulkemaan kovin monen kylän kautta. Toisaalta noilla kiertomatkoilla näkee paikallisten asukkaiden oloja. Olot eivät ole kovin hääppöiset. Sen vuoksi tarjoilijoille ja siivoojille pitää antaa juomarahoja. Ne ovat heille palkanlisää. Samoin olen ostanut mustilta miehiltä myös kelloja, vaikka en tarvitsekaan niitä. Yleensä olen haastatellut heitä ennen ostamista. Tahdon tietää heidän kotimaansa, perheensä ja huoltosuhteensa. He kertovat luultavasti rehellisesti itsestään. Sen jälkeen ostan heiltä kellon. Kello menee johonkin kaapin laatikkoon ja unohtuu sitten sinne. Mielestäni sekin on kehitysapua. Kehitysapuna maksamme Riitan kanssa myös joka kuukausi säännöllisesti kirkon ulkomaanrahastolle sekä meillä on ollut kaksi kummilasta Ecuadorissa.
Rannalla suuntasin matkani kohti itäpäässä olevaa San Agustinia. Inglesistä matkaa San Agustinin päähän on yli viisi kilometriä. Katsomista reitillä riittää. Voi katsoa joko merelle päin tai rantaan päin. Rannan puolella on huikean isoja hotelleja. Joku Corona roja on ainakin 10 kerrosta korkea ja suuri. Se on kuparinvärinen (roja) ja muitakin jättihotelleja on rannat täynnä. Merelle katsoessa näkee uimarantoja uimarantojen perään. Rannoilla ihmiset ottavat aurinkoa maaten. Toiset juoksevat uimaan ja toiset pelaavat esimerkiksi lentopalloa. Yhteisenä tekijänä rannalla olijoille on loistavasta ja aurinkoisesta säästä nauttiminen. Lämpöä päivällä on 23 - 26 astetta. Tuuli on vähäinen ja meriveden lämpö on noin 20 astetta.
Päätin juosta takaisin San Agustinista barfota. Kalliojyrkänteen jälkeen käännyin ja juoksin klinkkeritietä rantaan. Otin kengät jaloistani ja jatkoin avojaloin. Kaikki sujui hyvin pari kilometriä, mutta sitten oli pakko mennä betonitielle. Jalat aristivat karkeaa kivipohjaa ja niin olivat kengät laitettava jalkaan. Pian noin kilometrin jälkeen pääsin taas hiekkarannalle ja juoksin rantaa loppuun saakka avojaloin. Aikaa juoksemiseen kului 3 tuntia 15 minuuttia. Juoksumatkaa kertyi 30 kilometriä eli yhteensä neljässä päivässä 127 kilometriä.
PS. minua ei oikeastaan väsyttänyt juokseminen illalla ollenkaan, joten valmistauduin "superjuoksupäivään" huomiseksi.
Lauantai 19.11.
Aamulla parvekkeella venytellessäni taivas oli pilvinen. Se on yleistä täällä, mutta parin tunnin päästä aurinko paistaa taas täydeltä terältä. Tarkoituksena oli juosta oman tuntuman mukaan. Aamulla lähdettyäni Maspalomasiin oli hiekka ihan pehmeää. Se ei ollutkaan kovaa eli helposti juostavaa. En siitä masentunut, vaan otin kengät ja sukat pois jaloistani ja lähdin juoksemaan kohti Maspalomasin tornia. Juokseminen pehmeässä hiekassa avojaloin on tosi raskasta. Kelloakaan en laittanut käyntiin, kun tiesin aikaa kuluvan enemmän kuin aikaisempina päivinä.
Pääsin kuitenkin jalkojen pesupaikalle ja laitoin kellon käyntiin. Otan yleensä aina aikaa juostessani. Silloin juostessa ei voi lepsuilla, vaan aina on kontrolli paikalla. Kello on lahjomaton. Seurasin yhtä punapaitaista juoksijaa Melonerasiin. Hän kääntyi takaisin ennen supermercadoa. Moikkasimme toisiamme kohdatessamme.
San Fernandon markkinat olivat käynnissä ja niin oli myös liikenneruuhka siellä. Juoksijalla tai kävelijällä ei ole vaikeuksia siellä, mutta autoilija ei tahdo päästä eteenpäin. San Fernandossa oli kova helle. Siellä oli yli 30 astetta hellettä. Kävin ostamassa apteekista hammasväliharjoja, kun niitä ei Suomesta tahdo saada. San Fernandoon oli kilometrejä kertynyt jo 17.
Seuraavana oli matka vuoristoon Fatagan tietä. San Fernandon taival oli hellejuoksua. Ostin kioskilta kaksi pulloa juomaa. Appelsiinimehua ja aqua mineral sin gas. Appelsiini on naranja. Hiilihapollinen vesi con gas ei pysy pullossa, vaan kastelee selän ja sitä ei silloin ole, kun tulee jano. Takaisin supermercadolle Fatagan kautta oli matkaa tullut tehtyä 32 kilometriä.
Sieltä jatkoin tuttua reittiä käyttäen alas rantaan. Monenlaisia etappeja on tälläkin matkalla. San Fernandon keskustassa ei voi yleensä juosta. Pitää kävellä ja samalla kykenee katselemaan tavallisten espanjalaisten elämää. He ovat seurallisia ystävällisiä jne., mutta muukalaisista he eivät oikein välitä. Me olemme välttämätön paha, joka tuo heille elannon. Green Field on taas suomalaispaikka. Se on neljän tähden hotelli, johon varakkaat majoittuvat. Suomalaiset ovat varakkaita ja he haluavat asua siellä, missä muutkin suomalaiset asuvat. Linja-autoasemalle oli kertynyt kilometrejä jo 38 kilometriä.
Sen jälkeen jatkoin lenkkiäni San Agustiniin. Hieman jaloissa tuntui, muttei mitään erityistä. Maratonin verran eli 43 kilometriä. Voimia oli vielä jäljellä ja saatoin juosta kunniallisesti perille Tagororiin. Aikaa kului viisi tuntia 16 minuuttia ja lenkin pituus oli 50 kilometriä. Yhteensä kilometrejä on kertynyt 177 kilometriä viidessä päivässä.
Sunnuntai 20.11.
Sunnuntai oli viimeinen juoksupäivä, sillä huomenna maanantaina on kotimatka. Kotimatka alkoi jo kello 4.45 aamulla. Tänään aloitin juoksemisen samaan suuntaan kuin aikaisemmin. Juoksin rantaa pitkin Maspalomasiin. Hiekka oli yhtä pehmeää kuin eilen. Juoksu pehmeässä hiekassa on raskasta. Ajan mittaaminen kellosta ei ole niin tarkkaa tuollaisella alustalla juostaessa Maspalomasista reitti kulki Melonerasiin ja edelleen San Fernandoon, kuten edellisinä päivinä. Sunnuntaina liikenne oli hiljaisempaa kuin arkena. Sieltä jatkoin tutulle kadulle Avenida de Tirajanalle, joka menee koko Inglesin läpi.
Tirajanakadulta käännyin sitten Avenida da Professionalesille ja sitä tietä sitten hotellille. Aikaa kului 2 tuntia 15 minuuttia. Matkan pituus on suunnilleen 23 kilometriä. Täten kuuden päivän juoksukilometrejä kertyi 200. Se on pitkä matka, kun ottaa huomioon myös juoksualustan ja maan pinnanmuodon.
Maanantai 21.11.
Kotimatka sujui ihan leppoisasti. Lentoasemalla ei ollut ruuhkaa ja kone lähti ajoissa. Kone laskeutui lumiseen Oulunsaloon ja niin oli reissu tehty. Tämän päivän uutinen Gran Kanarialta on kaasuräjähdys suomalaishotellista. Hotelli sijaitsee Puerto de Moganissa ja se on Spa hotelli. Spa tarkoittaa kylpylää. Kuusi ihmistä loukkaantui ja kylpylän katto romahti. Hotellissa syntyi paniikki ja tuhat hotellivierasta piti evakuoida sieltä. Pahiten loukkaantui norjalaisnainen, jonka palovammat olivat sataprosenttiset. Olen juossut usein Puerto Ricosta Puerto de Moganiin. Matkaa tulee edestakaisin noin 40 kilometriä. Reittiin kuuluu kaksi pitkää tunnelia ja serpenttiinitietä. Kapealla serpentiinitiellä on vaarallista juosta, kun tiessä ei ole ramppia, vaan satoja metrejä syvä jyrkänne. Jyrkänne päättyy mereen.
Loppuanalysointia
Playa del Ingles on hyvä paikka juosta. Autoilijat kunnioittavat jalankulkijoita. Suojateitä kunnioitetaan paremmin kuin Suomessa. Auto ei aja jalankulkijan päälle. Toisin on monessa maassa. Venäjällä jalankulkija on lainsuojaton kuten myös Turkissa. Madeiralla kunnioitetaan jalankulkijaa yhtä paljon kuin Kanarialla. Kreikassa saa varoa autoja kuten myös Italiassa.
Juoksureitit ovat vaihtelevia ja mukavia juosta. Voi valita hiekan, klinkkerin, asfaltin ja soran välillä. Voi juosta tasaisella rannalla tai vuoristoisella reitillä.
Sää on erinomainen juoksemiselle. Se on aina kuin Suomen heinäkuussa. Päivällä voi olla hellettä jopa kuumaa, jos ei tuule, mutta iltaa kohti ilma viilenee ja yöllä on hyvä nukkua. Koskaan ei sada. Itikoita ei ole. Kanaria on torakka-aluetta, mutta hotellit ovat siistejä eikä niissä torakoita juuri ole.
Varjopuolena on paikallisten asukkaiden puuttuminen. He asuvat vaatimattomasti hieman syrjempänä esimerkiksi San Fernandossa. Samoin paikkaan kyllästyy, kun siellä ei ole mitään erikoista. Itse olen tässä vaiheessa hieman kyllästynyt Playa del Inglesiin, koska ole ollut siellä noin kymmenen kertaa.
Olen käynyt Puerto Ricossa. Juoksijalle se on hieman ahdas. Portaita on paljon ja jalkojen pitää toimia. Esimerkiksi erääseen hotelliin, jossa asuin oli yli 670 porrasta ja sen jälkeen vielä 500 metriä ylämäkeä.
Teneriffa on myös juoksijan paratiisialuetta. Playa del Americas ja Los Cristianos ovat saaren eteläosassa. Siellä aurinko paistaa myös aina, kuten Inglesissä. Saaren pohjoisosassa on sitten vanhin turistipaikka Puerto de la Cruz. Siellä on vihreämpää kuin eteläpuolella. Kokemuksesta voin sanoa, että noissakin paikoissa on hyvä juosta. Teneriffalla olin myös kerran Los Gigantesissa. Se on ahtaampi paikka, mutta kyllä sieltäkin juoksureittejä löytää.
Lanzarote on laavasaari. Siellä ei kasva mitään luonnollisesti, vaan kaikki vihreä on istutettu. Siellä on joulukuussa kuuluisa Lanzaroten maraton.
vierailija 24.3.2009 jälkeen.