Kempeleen Maratonklubi
Kempeleen Maratonklubi ry:n logo

KeMaKi-Cup

KeMaki-cupin historia on lyhyt, sillä alkuvuodesta 2009 johtokunnan kokouksessa mietimme toimintamme kehittämistä ja silloin tuli esille idea cupin järjestämisestä. Olihan meillä tulevana kautena kolme päätapahtumaa: KempeleZmaraton, uutena syksyllä pidettävä MourunkiRun ja Pertin Hiihto. Maratonklubin kilpailut liikuttavat nyt kansaa ympäri vuoden. Halusimme samalla katsoa, innostaisiko cup ihmisiä osallistumaan tapahtumiimme.

Nyt kun, ensimmäinen KeMaKi-cup on onnellisesti viety läpi, niin voimme todeta sen olleen varsin onnistunut toimintamuoto. Kunnallisneuvos Pertti Sankilampi, jonka kunniaksi Pertin Hiihto aikoinaan perustettiin, totesikin, että "on hienoa, että pienellä seuralla on intoa järjestää tällainen kisa."

Ensimmäinen Cup pyörähti käyntiin ennätyksellisissä merkeissä, sillä 21. KempeleZmaratonilla ylitettiin ensimmäistä kertaa 500 osallistujan määrä! Ensimmäistä kertaa pidetyssä MourunkiRunissa oli mukana 110 kuntoilijaa, mitä voi myös pitää hyvänä saavutuksena. Kahden osakilpailun jälkeen Cupissa oli mukana 52 henkilöä. Viimeisessä osakilpailussa (24. Pertin Hiihto) oli 254 osanottajaa, joka oli ennätysmäärä sekin. Cupissa oli mukana vielä 34 henkilöä, joiden kesken suoritetussa arvonnassa pääpalkinnon voitti Lea Häyrynen(kts. kuva). Onnea hänelle ja muille pienempiä palkintoja voittaneille!