Jakob maraton pe 24.7.09
Pietarsaareen tuli helle juuri maratonin ajaksi. Itse olin pelännyt hellettä ja nyt se sitten tuli. Jo Kempeleessä matkaan lähtiessä Henryn kanssa oli liian lämmin ilma maratonille. Sadeilma ja viileämpi sää oli tulossa lounaasta, mutta se ei ehtinyt valitettavasti Pietarsaareen ajoissa. Vasta pois ajaessamme sieltä alkoi sataa ja sää viileni vain hieman. Olen kyllä tottunut helteeseen, mutta Kreikassa juostessani vauhti oli ollut liian hiljaista, jotta kuumuuteen tottuminen olisi tapahtunut myös maratonkilpailuun.
Lähdimme ajelemaan Kempeleestä kohti Pietarsaarta puoli yhdeltätoista. Henry oli kuljettajana hänen upealla autollaan, jossa on sopiva lämpötila aina. Ennen vanhaan, kun menimme helteellä maratonille, juoksija oli jo pehmeä ennen kilpailun alkua. Lähtöaika oli puoli yksitoista ja perillä olimme jo ennen kahta. Lähtölaukaus pamahtaisi kello 15. Matka sujui mukavasti ja kerran pysähdyimme Kalajoella.
Olin ilmoittautunut aikaisemmin, mutta kuitenkin ensimmäinen "pullonkaula" perillä oli numerolapun haku. Yli 500 juoksijaa oli hakemassa numerolappujaan pitkässä jonossa, jonka määränpää oli hiostava lasikoppi. Numeronantotiskejä oli peräti kaksi! Toinen ennakkoilmoittautuneille ja toinen nyt vasta ilmoittautuville. Miksei ilmoittautumispöytiä nostettu Pietarsaaren kentän hienolle nurmikolle ja lisätty vähän henkilökuntaa? Olisi ollut vain 25 astetta lämmintä ja toiminta olisi sujunut nopeammin. Pukukopit olivat katsomon alla ja tietenkin liian pienet noin suurelle kilpailijajoukolle.
Tuttuja maratoonareita näin jonkun verran. Viitasen Matti Lappajärveltä oli lähtemässä juoksemaan vain puolikasta akillesjännevaivojensa vuoksi. Volaman mauri, Saukkosen Kalevi ja Hans Mannsten olivat myös paikalla. Joitain muitakin tuttuja kilpakavereita kaipailin, mutta he varmaan jo keskittyivät Lahden MM kisojen maratonia varten. Itse en ole sinne lähtemässä, joten minulle on sama missä juoksen. Pietarsaaressa olen juossut monta kertaa ja usein siellä on ollut hellemaraton kuten nytkin.
Pysyttelin varjossa ennen lähtöä enkä käynyt verryttelemässä. Arvelin jo ennen lähtöä, että tästä kisasta tulee vaikea minulle. Muutamat pitkät ylämäet reitin varrelta muistin jo ennen lähtöä. Lähtöviivalle asettui yli 500 juoksijaa. Matkan alussa tarkkailin omaa vauhtiani enkä välittänyt muista juoksijoista. Juomaa join juottoasemilla mukillisen, koska enempää en saanut juotua. Valkonen lippalakki oli haittana näin kovalla helteellä ja jätin sen Henrylle jo muutaman kilometrin juoksun jälkeen. Sieniä käytin myös ahkerasti viilennykseen.
Ensimmäinen kierros sujui 1.45 aikaan, joten keskivauhti putosi jo kierroksen loppupuolella viiteen minuuttiin. Oli tulossa tuskallinen maraton. Toisen kierroksen alussa urheilukentän lämpömittari näytti edelleen 25 astetta. Jalat alkoivat jäykistyä ja askeltaminen vaikeutui. 25 kilometrin kohdalla jäin parivaljakosta, jota olin seurannut ja Henrykin kehotti pysymään heidän vauhdissaan. En kyennyt pysymään heidän mukanaan, vaan aloin jäädä. 30 kilometrin kohdalla omakotialueen kadulla pysähdyin ja sanoin Henrylle, että taidan keskeyttää. Hän sanoi, että älä keskeytä matkaa on enää vain kymppi. Jatkoin matkaani ja jo noin sadan metrin päässä yksi mies oli saanut kramppeja jalkaansa. Huomasin, että muillakin taitaa olla vaikeuksia. Yksi häjy oli myös jäänyt jälkeen. Hän kulki kovin horjuvin jaloin. Parivaljakon mies jäi myös kävelemään. Johdossa naisista oleva nainen kuitenkin jatkoi vakaasti matkaansa.
32 kilometrin kohdalla olisin ollut valmis hyppäämään Henryn auton kyytiin, mutta hän oli arvannut aikeeni ja ajoi jonnekin 35 kilometrin kohdalle. Siinä kohdassa en enää viitsinyt keskeyttää, vaan jatkoin sinnillä matkaa. Taas alkoi oma "Via Dolorosa". Kramppeja tuli ensiksi etureiteen vasempaan jalkaan. Pysähdyin ja muutin askeltani lyhyemmäksi. Seuraava kramppi tuli oikeaan reiteen. Yksi nainen ohitti minut hyvällä vauhdilla. Kilometri maalista Henry sanoi, että Hans Mannsten on perässäni. älä päästä häntä ohitse! Juoksinkin viimeisen kilometrin reippaasti, vaikka yhden kerran piti pysähtyä krampin vuoksi. Viimein olin onnellisesti ja hyvin väsyneenä maalissa. Voitin oman sarjani. Osanottajia sarjassani oli paljon. Luultavasti yli kuusikymppiset saavat samanlaisia vaivoja kuin minäkin? Oma aikani oli 3,53,24.
Palkintojenjako oli toinen pullonkaula kilpailussa. Hermostuimme, kun se ei alkanut ja Kempeleeseen oli pitkä matka. Kävin kyselemässä asiaa kilpailun johtajalta. Hän sanoi, että ei kai niitä sun sarjassa vielä ole kolmea kilpailijaa tullut maaliin. Oli tullut. Minä voitin, Hans Mannsten oli toinen ja Matti Raivio oli kolmas. Kaikki ovat hyvin kokeneita juoksijoita. Minulle tämä oli 144. maraton. Hans Mannsten on juossut 550 maratonia ja Matti Raiviokin on juossut 150 maratonia. Samassa sarjassa juoksivat myös Mauri Volama 500 maratonia ja Kalevi Saukkonen yli 1000 maratonia juostuna.
Viimein pääsimme kotimatkalle ja Kempeleessä olimme illalla puoli yhdentoista aikaan. Henrykin sanoi loppumatkasta olevansa väsynyt, mutta oli kuitenkin nauttinut matkastamme. Hän on entinen maratoonari ja kestävyysjuoksun asiantuntija. On ilo olla sellaisen miehen kyydissä ja jutella kaiken maailman asioista. Kellosta huomasimme, että Jakob maratoniin oli kulunut aikaa matkoineen yhteensä 12 tuntia.
Itse ajattelin tällaisen hellemaratonin mielekkyyttä yli 60 vuotiaan juoksijan kannalta. Onkohan tämä enää terveellistäkään. Ottaa nyt kaiken itsestään irti. Toivon, että Lahden MM kisojen maratonilla on inhimillinen sää, kun maraton on vuorossa. Turun vastaavalla MM maratonilla oli hellesää. Paavo Nurmen stadionin katsomon alle oli perustettu kenttäsairaala ja siellä oli tiputuksessa kymmeniä maratoonareita uupumuksen vuoksi.
vierailija 24.3.2009 jälkeen.